maanantai 18. elokuuta 2014

Puolukka-toffeepiirakka

Ostin tölkin kondensoitua maitoa, jonka keittelin valmiiksi ihan kokeilumielessä kun en ennen ollut kyseistä tuotetta käyttänyt. Keittoaika oli 3 tuntia, joten siinä kuluikin ilta rattoisasti. :) Sitten tulikin seuraava "ongelma" eteen, nimittäin mitä sitten tehdä tuosta kondensoidusta maidosta… Päädyin nopean googlailun jälkeen makeaan piirakkaan. Pakkasesta löytyi vielä edelliskesän puolukoita, jotka sai kätevästi hyödynnettyä tässä. Piirakkapohjan aineksetkin löytyivät kätevästi suoraan kaapista. :)


Pohja:

100g voita
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 2 rkl vettä

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään, sekoita joukkoon vielä sokeri. Nypi kuivat aineet sekaisin voin kanssa ja lisää sen verran vettä, että taikina pysyy koossa muotoiltaessa. Kauli leivinpaperien välissä ympyrän muotoon ja asettele leivinpaperin avulla voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Täyte:

1 tölkki kondensoitua, makeutettua maitoa
n. 2-3 dl puolukoita

Keittele kondensoitu maito tölkin ohjeen mukaan valmiiksi (tämä vie n. 3 tuntia). Levitä jäähtynyt kondensoitu maito tasaisesti piirakkapohjan päälle vuokaan ja ripottele päälle puolukat. Paista piirakkaa 175 asteessa uunin alatasossa n. 25-30 minuuttia kunnes pohja on kypsä. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.


















Sain idean tähän piirakkaan Kinuskikissan blogissa olleesta karpalo-toffeekakusta. Pohjana käytin tässä kuitenkin tavallista munatonta piirakkapohjaa, joka sopi tarkoitukseen oikein hyvin. Mielestäni puolukat asettuivat oikein hyvin toffeen päälle ilman perunajauhoakin, joten jätin sen kokonaan pois. Jos marjoja olisi ollut enemmän, siitä varmasti olisi kuitenkin ollut hyötyä. Piirakka on maultaan aika makea, mutta kirpeät puolukat tasapainottavat mukavasti toffeen makeutta. Siskoni tilasi tätä piirakkaa myös lokakuussa vietettävillä synttäreilleen, joten pääsen silloin testaamaan ohjetta uudemmankin kerran. :)