perjantai 22. helmikuuta 2013

Mansikka-suklaamuffinsit

Halusin kokeilla jotain uutta tavanomaisten suklaamuffinsien sijaan. Koska kaapista sattui löytymään mansikkajogurttia ja pakkasesta mansikoita, niin päädyin kokeilemaan mansikka-suklaamuffinsien tekoa. :)


























Mansikka-suklaamuffinsit (n. 12 isoa muffinsia)

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
150 g suklaarouhetta
2 dl mansikkajogurttia (ei makeutusaineella makeutettua)
2 kananmunaa
100 g ruokaöljyä
12 isoa mansikkaa (joko tuoreita tai kohmeisia pakastemansikoita)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää suklaarouhe ja lopuksi muut aineet mansikoita lukuunottamatta. Sekoita. Laita muffinsivuoan pohjalle taikinaa niin että pohja peittyy ja laita päälle mansikka. Jos käytät pakastemansikoita, ne kannattaa lisätä vuokiin kohmeisina. Annostele taikinaa vuokaan mansikan päälle niin että mansikka peittyy ja muffinsivuoka tulee lähes täyteen asti. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.

Yllättävän hyvin onnistui! :) Vähän pelotti, miten jogurtin liivatteelle käy uunissa, mutta ainakin maku näissä oli hyvä, joten ei tainnut liivate menoa haitata. Laitoin jokaisen muffinsin keskellä ison mansikan, joka ihmeekseni ei vajonnutkaan pohjalle tai pompannut muffinsin päälle, vaan pysyi kuin pysyikin kiltisti paikallaan muffinsin keskellä. Mansikka toi kivan raikkaan tuulahduksen muuten suklaiseen makuun.




















Muffinsit eivät kohonneet ihan niin paljoa kuin yleensä, ilmeisesti keskellä olevata mansikasta johtuen. Kuitenkin kohosivat mielestäni tarpeeksi, varsinkin kun tarkoituksena oli vielä kuorruttaa muffinsit. :) Kuorruttamiseen käytin valmista suklaakuorrutetta, koristeina strösselit.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Tiikerikakku

Leipomishimo yllätti ja päätin pitkästä aikaa tehdä ihan perinteisen tiikerikakun. Kakku lähti avomiehen töihin perjantain piristykseksi. :)















Tiikerikakku:
200 g voita tai leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maitoa
50 g tummaa suklaata
50 g valkosuklaata
(1 rkl rommia)
Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita.
Jaa taikina kahteen osaan. Sekoita toiseen osaan kaakaojauhe ja maito sekä sulatettu tumma suklaa. Sekoita toiseen osaan sulatettu valkoinen suklaa sekä rommi.
Voitele kakkuvuoka (voit myös korppujauhottaa voitelun lisäksi niin halutessasi). Kaada puolet vaaleasta taikinasta vuokaan. Kaada sitten puolet tummasta taikinasta päälle. Kaada loput vaaleasta taikinasta ja sen jälkeen vielä loput tummasta taikinasta vuokaan. Vedä coktail-tikkua vuoan ympäri, niin saat kuvioita kakkuun. Voit myös nostella haarukoilla taikinaa pohjalta ylöspäin (esim. Kinuskikissalla on tähän hyvä kuvallinen opastus). Paista 170-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia.
Kuorrutin kakun vielä valmiilla nougatkuorrutteella, jonka löysin Tallinnan Rimistä. Koristeiksi ripottelin valkosuklaalastuja sekä suklaasydämiä. Kakku oli kerännyt kehuja avomiehen töissä. Sinne on kiva leipoa kaikenlaista, kun aina tekevät kauppansa. :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille! :)























Meillä ystävänpäivää juhlittiin ravintolaillallisen merkeissä (voin muuten suositella ravintola Il Sicilianoa Flamingossa). Sain avomieheltä kukkia ja Täydellisten Naisten kahdeksannen tuotantokauden, jota olin havitellut jo jonkin aikaa. :)




perjantai 8. helmikuuta 2013

Spiderman -kakku

Ystäväni poika toivoi 5-vuotissyntymäpäivilleen Spiderman-kakkua, joten pääsin kokeilemaan sellaisen tekemistä. :) Tällainen siitä lopulta tuli:


























Aivan ongelmatonta ei Spiderman-kakun tekeminen ollut. Alunperin koitin maalata Spidermanin hämähäkinseitin muotoon veistetylle marsipaanilevylle julisteen mallin mukaan, mutta levy päättikin sitten hajota siirrettäessä. Päädyin sitten lopulta tekemään Spidermanin pään muotoisen kakun. Tässä kakussa on täytteenä toisessa välissä suklaamousse (synttärisankari toivoi nimenomaan suklaakakkua suklaatäytteellä) ja toisessa välissä mansikkamousse. Pohjana on suklaakakkupohja.

Täyttämisen jälkeen pohjustin kakun pinnan suklaisella sokerikreemillä (pieni osa sokerikreemin tomusokerista on korvattu kaakaojauheella, jolloin väristäkin tuli suklaisen ruskea). Päällisessä on 1/2 sokerimassaa ja 1/2 marsipaania. Hämähäkinverkko on pursotettu mustilla candy meltseillä. Silmät sokerimassaa. 

Täytyy sanoa, etten ole aivan täysin tyytyväinen kakun ulkonäköön. Synttärisankari oli kuulemma kuitenkin tykännyt paljon, mikä on pääasia :) Syntymäpäiväjuhlissa kaikki vieraat olivat kuulemma halunneet syödä Spidermanin silmän, joten silmät oltiin jouduttu jakamaan moneen osaan... :D